Kai Mykkänen

Kaikki blogit puheenaiheesta EU

Jo puolet luottotiedottomista on siirtynyt äänestämään Perussuomalaisia

Suomen politiikassa on ottamassa vallan syrjäytetyt kansalaiset, luottotiedottomat ja ulosotossa olevat ylivelkaiset, joita on jo puolimiljoonaa. Heidän edustus on vahva jo nykyisessä Eduskunnassa. Kiitos siitä Kepulle, Demareille ja Kokoomukselle, jotka ovat sivuuttaneet yksityisyrittäjät ja kuluttajat, heidän oikeusturvansa jo 28-vuotta, Esko Ahon hallituksesta ja Koiviston konklaavista lähtien.

EU ja yrittäjän ymmärrys

Kerroin yhdessä eurovaalitilaisuudessa miten tärkeää on, että parlamentissa istuu myös yrittäjiä ja yritysmaailman edustajia. Yksi kuulija kommentoi, että EU-tasoiset päätökset vaativat ammattipolitiikon järkeä ja ymmärrystä.

Pelottava skenaario. Jos EU-päätöksenteko ei mene yrittäjän järkeen, ei EU:ssa ole järkeä.

Palkkojen polkeminen on kitkettävä Euroopasta

Alipalkkaus, näennäisyrittäjyys ja alustatyö ovat valitettavan yleisiä työehtojen polkemisen esimerkkejä sekä Suomessa että koko EU:ssa. Turvattomuus, vahva riippuvuus yhdestä työnantajasta, ylipitkät työpäivät ja -viikot sekä tessin alittavat palkat ovat ilmiöitä, joita joudumme valitettavasti todistamaan ympäri Eurooppaa.

Hans Brusselmans

Osoituksena siitä, miten Keski-Euroopassa tulevia EU-vaaleja käydään paljon kovimmilla kierroksilla kuin täällä Pohjolassa, oheistan hyvin tehdyn satiirin eräästä "Hans Brusselmans"ista (kesto 3 min). Tarkkaavaiset lukijat huomaavat, että ivailun varsinainen kohde on eurosalonkisosialistien nokkamies, EU-komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans, joka jo nyt itsevarmasti ilmoittaa olevansa Junckerin seuraaja...

EU – isäntä vai renki?

Monet tämän ajan haasteet eivät pysähdy valtioiden rajoille. Ympäristö- ja energiakysymykset, järjestäytynyt rikollisuus, veronkierto, ihmiskauppa ja pakolaisuus sekä monet muut ongelmat vaativat ratketakseen toimivaa yhteistyötä niin ihmisten kuin valtioidenkin välillä.

Rajat ylittävä yhteistyö rauhan ja vakauden edistämiseksi oli myös alun perin Euroopan unionin perustamisen taustalla oleva aate, kun Euroopan hiili- ja teräsyhteisö perustettiin toisen maailmansodan ja holokaustin kauhujen jälkeen. Ikävä kyllä EU:n nykykehitys on johtanut monille eksyttäville sivupoluille.

Äänestä eurovaaleissa

Euroopan parlamentin vaalit ovat pian, ja kun puolueiden ehdokaslistat ovat tiedossa, eduskuntavaalit pidetty ja vaalikampanja käynnissä, on aika ottaa kantaa. Oman ehdokasvalintani teen äänestyskopin suojassa, mutta EU:n ja eurovaalien merkityksestä voin kertoa kantani julkisestikin. EU:sta ei paljon puhuttu eduskuntavaalikampanjassa kuten ei kansainvälisistä asioista yleensäkään, ja hallitusneuvottelut varjostavat eurovaaleja vieden niiltä huomiota ja mahdollisesti vetävät äänestysaktiivisuutta alaspäin siltäkin alhaiselta tasolta, jolla se on Suomessa ollut.

Suomi on nyt itsenäisempi kuin koskaan aikaisemmin

EU-kriitikkojen kuulee toisinaan väittävän, että EU vie tai on vienyt Suomen itsenäisyyden. Näen asian toisin: Suomen vaikutusvalta maailmassa tapahtuviin asioihin on tällä hetkellä korkeammalla tasolla kuin koskaan aikaisemmin. Mitä itsenäisyydellä lopulta tarkoitetaan? Suomen valtio ei ole koskaan ollut sellaisessa tyhjiössä, jossa se voisi tehdä mitä tahansa päätöksiä täysin piittaamatta muiden valtioiden olemassaolosta ja toiminnasta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä