Kai Mykkänen

Kaikki blogit puheenaiheesta Finnwatch

Finnwatch unohtaa kehityksen ytimen

Finnwatch teilaa tänään julkistetussa raportissaan (http://finnwatch.org/images/pdf/Salkut_auki_Finnfund.pdf) jälleen kerran yksityisen sektorin rahoittamisen ja kehitysrahoittaja Finnfundin toiminnan. Raportin mukaan kehitysyhteistyöhön ei saisi laskea työtä, jonka tuloksena syntyy normaalia yritystoimintaa. Tästä olen jyrkästi eri mieltä.

Kaivosyhtiöiden verosuunnittelusta miljoonamenetykset

Viime joulukuussa kaivosyhtiöiden etujärjestö Kaivosteollisuus ilmoitti yhtiöiden investoivan tulevan kahden vuoden aikana jopa 295 - 310 miljoonaa euroa Suomeen. Huomattavan yksittäisen investoinnin tekee Yara International, joka rakentaa rikastushiekan käsittelylaitoksen Siilijärvelle. Osa kaivosyhtiöistä puolestaan sijoittaa malminetsintään.

Kehitysyhteistyö ei ole turhaa

Kukaan ei voi kiistää sitä, etteikö ammattiyhdistysliike olisi saanut paljon hyvää aikaiseksi tavalliselle kansalaiselle Suomessa. Jos sitä epäilee, niin voi vaikkapa Googlata hakusanalla ”ammattiyhdistysliikkeen saavutukset”, ja miettiä minkälainen työelämä meillä olisi ilman näitä saavutuksia. Maailma on kuitenkin muuttunut vapaan markkinatalouden ja rajojen poistumisen myötä. Uutena haasteena ovat ”ne muut”, eli maat joissa ay-liikettä ei ole, tai joissa sen saavutukset ovat olemattomat.

Kansalaisaktivismin kärkihankkeita

EU-komissio toi muutama vuosi sitten julki luvun 1000 miljardia, jonka suuruinen summa EU:n alueella menetetään vuosittain harmaan talouden johdosta. Luku on peräisin verotutkimuksiin erikoistuneen Tax Research -konsulttiyrityksen tutkimusraportista. Sattumalta muuten sama summa, jonka EKP on luvannut pumpata velkakirjaostoihinsa.

Taloussanomien Jan Hurri laskeskeli toissa vuonna, paljonko veronkierron osuus vaikuttaisi Suomessa.

Finnwatch? Katso persua?

Arvoisat puheenvuoron lukijat. Ulkoistan teille kysymyksen.

Suomessa toimii Finnwatch-niminen yksikkö. http://www.finnwatch.org/fi

Finnwatchiin viittaa joskus media, joskus poliitikko. En tajua mistä tämä Finnwatch on tullut katsomaan yhteiskuntaa. Kuka rahoittaa Finnwatchia? Joukko rahoittaa, se on selvä. http://www.finnwatch.org/fi/keitae-olemme

Mutta kuka tai mikä on tämän Finnwatchin takana taloudellisesti tai ideologisesti? Tietääkö kukaan? Persut?

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä