Kai Mykkänen

Macronin puhe yllättävän hyvä

Hattu päästä Macronille

  • Selkeämpää talouspolitiikkaa tarvitaan kunhan vastuu velasta sillä joka sen ottaa

Ranskan presidentti Emanuel Macronin tiistainen puhe Euroopasta kannattaa lukea huolella. Siinä on näkemyksellisyyttä ja johtajuutta, jota EU on jo pitkään kaivannut. Paljon hyviä ajatuksia, joita Suomenkin kannattaa tukea. Pääministeri Sipilähän tapaa EU-kollegoitaan jo tänään torstaina Tallinnassa.

Taitavana poliitikkona Macron "unohti" puheestaan aiemmat ehdotuksensa valtion velkoja koskevasta laajasta yhteisvastuusta euromaiden kesken. Näin hän saa monille - myös Suomelle - herkän asian pois päiväjärjestyksestä, jotta pääsee keskittymään muihin aiheisiin. Voi olla, että puhe tuli tältä osin saksituksi Saksan vaalituloksen myötä. Käänne lisääkin toivetta siitä, että Saksan-Ranskan akseli saattaa uudessa asetelmassa muodostua viimeisen puolen vuoden painotuksia järkevämmäksi.

Macron kyllä ehdottaa euromaiden suhdanteita tasapainottavaa budjettia. Itse en näe, mitä todellista hyötyä sellaisesta olisi, mutta ei Macronkaan taida tarkoittaa mitään kovin suurta budjettia. 

Pariisista kaikuva visio tiettyjen vero-osuuksien tilittämisestä suoraan EU:lle ei minusta ole periaatteellisesti erityisen ongelmallinen asia. Maksammehan nytkin vuosittain määrätyn osuuden EU-budjetista valtion piikkiin ja veronmaksajilta sekin raha tulee. Mutta valtaa EU:lle tilitettävien verojen tasosta ei pidä EU:lle siirtää. Kiinnostaisi myös tietää onko Elysee-palatsissa mietitty miten rajusti EU-budjetin koko heiluisi vuosittain, jos se perustuisi edes osittain osuuksiin yhteisöverosta, digiverosta tai transaktioverosta, jotka noin otsikkotasolla ovat erityisen suhdanneriippuvaisia tuotoiltaan.

Minusta ei pitäisi tyrmätä tavoitetta yhteisöveropohjan harmonisoinnista ja varmemmasta pohjasta sille, että yritykset maksavat siellä missä tulos syntyy. Harkintaan kaikki mikä yksinkertaistaa kansainvälistymistä pienempienkin yritysten kannalta ja vie pohjaa vääristävältä verosuunnittelulta.

Ehdotus yhteisestä minimipalkasta on epärealistinen niin kauan kuin suuri kompromissi työllisyysasteen ja työelämän minimistrandardien välillä tehdään kansallisen arvopohjan kautta. Itse olen kiinnostuneempi esimerkiksi komission puheenjohtaja Junckerin hiljattain ehdottamasta eurooppalaisesta työsuojeluvalvojasta. Ulkomaisen halpatyön käyttö laittomin keinoin vie pohjaa eurooppalaisten työmarkkinoiden reiluudelta. Siihen on puututtava eurooppalaisin keinoin.

  • Ryhtiä ilmastojohtajuuteen

Ehdottoman kannatettavaa on EU:n johtajuus ilmasto- ja ympäristöasioissa. Päästökaupan lattiahintajärjestelmä on hyvä avaus ja sellaistahan Ranska on jo harkinnut omalta osaltaan. Britanniassa malli on jo käytössä mutta sen toteuttaminen EU:n laajuisena voi olla hankalaa muun muassa Puolan vastuksen takia. On kuitenkin hienoa, että Ranska näyttää suuntaa ja toivottavasti saa vihreillä höystetyn Saksan hallituksen mukaan. Olisi hienoa, jos yhteiseen sähköpörssiin sitoutuneet pohjoismaat seuraisivat pian perässä!

Macronin ehdottama hiilidioksidi-tulli EU:n rajalle olisi sinällään looginen tapa korjata globaalin päästökaupan puuttumista, mutta käytännössä se törmää Maailman kauppajärjestö WTO:n pelisääntöihin. Kiina vetoaisi heti siihen, että heilläkin on nykyään useimmissa maakunnissa omanlainen päästökauppa eikä EU:lla ole perusteita hiilitulleihin, koska esimerkiksi Saksan teollisuus saa subventoitua sähköä. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten Elysée-palatsissa on tämä toteutus ajateltu ilman kauppasotaa?

  • Kauppapolitiikassa kuultiin yllättävän vähän protektionismia

Kauppapolitiikassa myös Suomi on ajanut EU:n kauppaneuvottelumandaattien julkistamista ja kansallisen keskustelun käymistä neuvotteluiden alkuvaiheesta lähtien. Samoin Olemme Macronin tavoin vaatineet kauppasopimuksiin vahvempia keinoja kestävän kehityksen, eli ympäristöä ja työelämän tasoa koskevien tavoitteiden valvomiseen kumppanimaissa.

Sen sijaan en usko, että "eurooppalainen kauppasyyttäjä" olisi oikea keino puuttua ongelmiin. Aino WTO-yhteensopiva menettely on liittää uusiin kauppasopimuksiin riitojenratkaisukeinot tapauksiin, joissa voidaan osoittaa ympäristö- tai työoikeuden dumppaamisella saavutettu kilpailuetu. Macronin maalailema EU:n "kauppasyyttäjä" jakaisi rangaistuksia "viivytyksettä". Tällainen tilaisuus tekisi helposti varkaan. Rangaistuksia käytettäisiin pelikentän tasaamisen sijasta oman teollisuuden suojelemiseen protektionistisesti. Kauppasotien provosointiin viennistä elävällä Suomella ei ole varaa.

  • Yhteinen ulkopolitiikka kannattaa ulottaa kehitysyhteistyöhön

Macronin esitykset Euroopan ulkorajojen paremmasta hallinnasta ja järkevämmästä tavasta ottaa vastaan ja kotouttaa pakolaisia ovat erittäin kannatettavia. Paljon on jo tehty, joten keskittyisin olemassa olevien instituutioiden vahvistamiseen sen sijaan, että EU perustaisi uusia virastoja. 

Kehitysministerinä on helppo yhtyä Macronin vaatimukseen eurooppalaisesta kehityspolitiikasta, joka keskittyy entistä harvempiin painopisteisiin nimenomaan Afrikassa ja Lähi-idässä. 

Yhdessä EU-maat ja komissio käyttävät vuosittain 50-60 miljardia euroa kehitysyhteistyöhön, mikä tekee Euroopasta maailman suurimman toimijan alalla. Viime viikolla YK:n huippukokousviikolla suurimman rahoittajan ääntä käytti kuitenkin Yhdysvallat. Jos haluamme eurooppalaisten arvojen näkyvän YK:ssa ja Maailmanpankissa, se onnistuisi paremmin jos me eurooppalaiset puhuisimme yhdistetyn rahapussin takaa.

Macron esittää EU:n ja Afrikan välille uudenlaista kumppanuutta, joka keskittyisi koulutukseen, terveyteen ja energiauudistuksiin. Siinäkin olen täysin samoilla linjoilla, kunhan tyttöjen oikeudet nostetaan listan kärkeen. 

Kiinnostavaa on nähdä myös, mitä Macron tarkoittaa EU:n maatalouspolitiikan uudistamisella. Britannian lähtö jättää EU:n budjettiin noin 10 miljardin aukon vuosittain. Suomen linja on, että muut maat eivät lähde aukkoa täyttämään, mikä merkitsee säästöjä. Isot EU-rahat ovat koheesiossa ja maataloudessa. Suomi on myös sillä kannalla, että EU:n pitää satsata enemmän uuteen kasvuun, turvallisuuteen ja maahanmuuttoon.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän NiiloMkel kuva
Niilo Mäkelä

Kyllä mepit elävät kuin pellossa ja monet eu-maat samoin sekä päätöksien teko on yhtä junnaamista. Ei riitä että pieni Suomi on joomiehenä rokassa.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Asiallinen kiteytys. Vihdoin päästään oikeasti keskustelemaan EU:n tulevaisuuden visiosta ja strategiasta. Toivottavasti pelataan avoimella ja ymmärrettävällä viestinnällä. Tiedonkulun pitää toimia mieluummin reaaliajassa. Meillä - siis EU-kansalaisilla on oltava mahdollisuus halutessamme osallistua kriittiseen keskusteluun. Macron on puhaltanut ja puhaltamassa uudenlaista henkeä tuoreilla näkemyksillään. Erityisesti elinkeinoelämän toimintaedellytysten kehittäminen on EU:n tulevaisuuden kulmakivi. Nykyisessä turbulenttisessa maailmantilanteessa EU:lla on siinä 1000 euron paikka. Se pitäisi käyttää "häikäilemättömästi" hyväksi ja Suomen olla aktiivisesti huolehtimassa omista eduistaan.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Hollantilaiset kommentaattorit ovat huomattavasti skeptisimpiä Macronin puheesta. He toteavat, että aina kun mies puhui solidaarisuudesta hän tarkoittikin Saksan ja Hollannin rahahanat...

Johtopäätöksenä oli, että Merkelin ja Macronin lyhyt rakkausliitto kaatui ilmiselvästi Saksan vaalitulokseen. Merkelin luottokortti on suljettu, nyt kun FDP tulee uuteen hallitukseen.

Lähde (Hollannin kielen taitoisille tai google translatorille):

http://www.elsevierweekblad.nl/opinie/opinie/2017/...

(+ sen kiinnostava kommenttiketju)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Ollakseen hiemankin uskottava, Macronin tulisi laittaa kuntoon ensiksi edes kotipesä, ennen suureellista haaveilua entistäkin federalistisemmasta Euroopan Unionista. Ranskan tulisi sovittaa taloutensa suuntaan, jolloin massiivinen velkaantuminen ja alijäämät jäisivät historiaan.

Macron ehdottaa nyt yhteistä EU:n puolustusta, joka sopii hyvin huonosti siihen yhtälöön, minkä seurauksena hän erotti puolustusvoimien komentajan aiemmin kesällä. Hommasta jää nyt sellainen maku, että Ranska haluaa puolustuksessa suuntaan, jolloin muut tahot maksaisivat Ranskankin turvatakuut entistäkin enenevissä määrin. Ja hitto vie, Ranskahan on kuitenkin vielä jäsenenä NATO:ssa, jossa puolustuksen uskottavuuden taakka on jäänyt liki kokonaan USA:lle ja Britannialle, niin Ranskan kuin myös Saksankin yrittäessä samalla luikerrella jäsenmaksuosuuksistaan 3 % tasolta vieläkin lähemmäs nollaa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Noiden turvatakuiden ajattelemisessa on hiukan numeromagiaa. Tosiasiassahan juuri Ranska antaa meille muille eurooppalaisille turvatakuut sen jälkeen kun Britannia lähtee.

Juuri siksi brittiläinen teollisuus nyt ruikuttaa, että antakaa ihmeessä meidän taata teidän turvallisuutenne, vaikka emme enää unioniin kuulukaan.

Tietenkin Ranskan ydinase- ja muut numerot ovat pieniä Yhdysvaltoihin ja Venäjään verraten, mutta kyllä niillä Pietari, Moskova ja Minsk tuhotaan parissa tunnissa, jos Aurinkokuningas sattuu suuttumaan.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Vuorela varmaan käsittänee, että Ranskan presidentti haikailee paremman puolustuksen perään samalla vähentäen itse maan omia puolustusmenoja !

Kukahan sitten maksaisi Ranskan haikaileman paremman puolustuksen... ?

Trump on jo maininnut maksajan osasta Saksalle ja Ranskalle rikinkatkuisin kommentein.

Britit eivät ruikuta, vaan brexitin myötä ruikuttajat löytynevät vastarannalta.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

"Taitavana poliitikkona Macron "unohti" puheestaan aiemmat ehdotuksensa valtion velkoja koskevasta laajasta yhteisvastuusta euromaiden kesken. Näin hän saa monille - myös Suomelle - herkän asian pois päiväjärjestyksestä, jotta pääsee keskittymään muihin aiheisiin. "

Kyse ei ole mistään Macronin erityisestä "taitavuudesta", vaan ennen kaikkea kuulijoiden tyhmyydestä, jos nämä luulevat ketunhäntä kainalossa esiintyvän Macronin luopuneen kuolleena syntyneestä ajatuksestaan vain sillä, että hän jättää sen mainitsematta.

Ilakoidaan vasta sitten, kun kuullaan Macronin selväsanaisesti kuoppaavan röyhkeän ajatuksensa vastuuttomien hallitusten oikeudesta maksattaa velkansa niillä, jotka pyrkivät hoitamaan asiansa.

* * *

En ole kovinkaan vakuuttunut Macronin valtioviisaudesta siltäkään osin, että hän lähettää meille terveisiä tänne verohelvettiimme: nyt EU:n pitää alkaa verottaa teitä!

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Ranskan valtiohan on velkaantunut n. 1.000 miljardia euroa viimeisten 10 vuoden aikana ja velkaantuminen jatkunee ennallaan vielä Macronin kaudellakin. Suurista puheista huolimatta Macron on kyvytön maan alijäämien tasaamiseksi ilman EKP:n kovakouraista otetta jo tavaksi tulleeseen yli varojen elelyyn.

Macron on täysin tyhjää, ilman maassa toteutettavaa yhteiskuntasopimusta. Tässä voikin olla syy miehen napoleonmaisiin elkeisiin EU:n taholla.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Niin. Mutta eipä lisättävää ylempään kommenttiini.

Toimituksen poiminnat